B-edustuksen pelit divarissa alkavat!

24.09.2015

B-poikien valtakunnalliset sarjat pyörähtävät kauden 2015-2016 osalta käyntiin täydellä tohinalla ensi viikonloppuna. SM-sarjan pelit pelataan kaikki samana päivänä, mutta aikamoiseen matkustusruljanssiin ajautuneet 1.divariporukat ovat joutuneet etsimään otteluilleen useampiakin eri pelipäiviä.

Divarikaudesta tuleekin sinne yltäneille (tai näkökulmasta riippuen jääneille…) joukkueille poikkeuksellisen raskas, mutta kokemuksena arvokas. Vaikka pelejä ei pelata turnauksina tuovat pitkät ja lukuisat matkat aikamoisen henkisen ja ajankäytöllisen lisäkertoimen yksittäisinäkin peleinä. No, kurimus on kaikille sama – tai jos tarkkoja ollaan – on esim. oululaisten lähinkin vieraspelipaikkakunta Kuopiossa monen sadan kilometrin päässä.

Yhtä kaikki – kovia vastuksia ja hienoja pelejä on tällä kaudella tiedossa myös divarissa. Kun 12 parasta joukkuetta pelaa SM-sarjaa ei eroa sen häntäpään ja divarin kärjen välillä ole käytännössä lainkaan. Niin täpärällä oli monen joukkueen jääminen  SM-sarjan ulkopuolelle ja keskinäiset paremmuudet saattoivat ratketa vain yhdenkin tehdyn maalin turvin!

Mustarastaille divariin yltäminen oli hieno saavutus. Taso on kova ja vaikka ikäerojen merkitykselle ei painoa antaisikaan on totuus kuitenkin se, että aika nuorella rosterilla ollaan liikkeellä. Blackbirdsin B-edustusjoukkueesta kolme neljäsosaa on -99-ikäluokkaa, mutta mukana olevat -98-pojat ovat sitten sitäkin terävämpiä pelimiehiä.

Olemme odottaneet innokkaasti ja hyvillä mielin pelien alkamista. Lähdemme jokaiseen otteluun tavoitteena pelillinen onnistuminen sekä yksilön ja sitä kautta joukkueen taitotason kehittäminen. Sarjataulukossa korkealle  sijoittuminen tulee olemaan hyvin haastavaa eikä se ole ensisijainen tavoitteemmekaan. Toisaalta, kun pelit kaukalossa  alkavat sujua toivotulla tavalla tuo se ennen pitkää myös menestystä.

Ensimmäinen koitoksemme divarissa on vieraspeli LaSBia vastaan Lammilla sunnuntaina 27.9. klo 17.00. Vastassa on hyviä otteita karsinnoissa esittänyt kokoonpano, jossa pelaa monta taitavaa yksilöä. Yhtään helppoa vastusta ei sarjassa muutenkaan ole, mutta jokaista porukkaa lähdetään haastamaan totuttuun tapaan nöyrästi vaan ei nöyristellen.

Pysytelkää kanavalla – Blackbirds-toimitus pyrkii kauden mittaan olemaan ajan hermolla niin tulevaa ennakoidessa kuin menneitä pelitapahtumia ruotiessa ja toivottaa kaikille joukkueille kaikissa sarjoissa hienoja hetkiä hienon lajin parissa!

30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »