Supertärkeästä viikonlopusta puristettiin ulos maksimipisteet

01.12.2014

Edellisviikkojen peliotteiden takia Blackbirds oli tämän viikonlopun otteluissa selkä seinää vasten. Oma peli on ollut hukassa ja kuokkaan on tullut armottomasti. Vastassa oli kaksi mielenkiintoista, mutta heikosti pelannut joukkuetta. Mikäli pistesaldo olisi jäänyt nollaksi näistä otteluista, loppukaudesta olisi tullut todellinen via dolorosa.

Blackbirdsillä on ollut huomattavia ongelmia puolustuksen kanssa. Tämän teeman kanssa ei ole oltu toimettomia, vaan joukkueen valmentaja Juha Kurki on lanseerannut puolustus 2016 ohjelman, jonka tavoitteena on juurruttaa joukkueeseen kurinalainen puolustaminen. Tämä viikonloppu näytti, että ohjelma kantaa hedelmää.

Joukkueen kapteeni Teemu Liikanen kiittää miehistöään onnistuneesta puolustamisesta. Kentällä nähtiin tänä viikonloppuna hyvin yhtenäinen joukkue, joka myös näkyi pienempinä maalilukuina tulostaululla. Wirmo ja Limingan niittomiehet olivat vastustajina täysin erilaisia.

Perjantaina mustanutut pääsivät Wirmon käsittelyyn Hani-hallissa, jota ei suotta tituleerata divarin ainoaksi hornankattilaksi. Sen verran fanaattisia Wirmon kannattajat ovat. Kannattajien lisäksi Wirmolla on monta kentällistä hyvin liikkuvaa materiaalia, ja joukkue pystyy antamaan täyden kuudenkymmenen minuutin paineen ja se nähtiin taaskin. Mitään täältä ei saa ilmaiseksi. Ensimmäisessä erässä BBU ottaa aloitteen Tom Blomqvist toimesta kun hän heittää ajassa 6:02 pallon ohi Aleksi Vainion Piipon tarkasta syötöstä. Wirmo ei tästä hetkahda vaan tasoittaa pari minuuttia myöhemmin Olli Laineen osumalla. 14:05 minuutin kohdalla Pekka Rinkinen saa namupassin jälleen Piipolta eikä epäile siirtää palloa nuottaan. Erän loppuminuuteille jännitystä tuo kun Högö häröilee itsensä penkille, mutta wirmo ei yrityksestä huolimatta yllättämään Tero Kuusista.

Alkukauden väkevästi pelannut Tommi Kokkonen näyttää vaarallisuutensa heti erän alkuun ja heittää vain vähän yli minuutin pelin jälkeen tulostaululle luvut 1-3 ylivoimamaalilla. Tämä ei wirmon niskaa katkaise vaan piiskaa kilpakumppanista enemmän heppoja kentälle. Hetken aikaa aloite on kotijoukkueella, ja Janne Tissari onnistuu tekemään maalin. Tämänkään jälkeen vierasjoukkueella ei ole helppoa. Hieman erän puolivälin jälkeen pienenä ja vikkelänä tunnettu Janne Juntunen juonii pallon verkkoon yhdessä Sami Salmisen kanssa. Maalin jälkeen Blackbirds uinahtaa ja kotijoukkue saa heti seuraavassa vaihdossa tilanteen ja kaventaa. Erän lopputulos 2-2 on hyvä sillä, torjunnat menivät Blackbirdsille 3-11.

Kolmas erä saa huonon alun, sillä Wirmo pääsee tasoittamaan alivoimalla. Kutkuttavampaa loppua ottelulle ei olisi voinut kuvitella, sillä pisteet ovat kummallekin joukkueelle enemmän kuin tarpeen, siispä kyseessä on tahtojen taisto. Tämän taiston voittaa Blackbirds selkeästi. Wirmo pystyi hallitsemaan palloa, mutta onnistumiset – ne tulivat mustanutuille. Ensin Tomppa heittää komean häkin ja seuraavaksi Joni Liikanen näyttää mitä Saksan maalta tarttui liiveihin. Lopputuloksena 4-6 ja pisteet lastataan bussin ruumaan. Kiitos ja kumarrus Wirmolle. Nähdään ensi kerralla!

Sunnuntaina vastassa oli nousija Pohjois-Pohjanmaan ylpeys Limingan Niittomiehet. Mielenkiintoa peliin toi se, ettei kukaan ollut pelannut aiemmin Niittomiehiä vastaan. Ottelun alussa BBU siirtyy helpohkosti johtoon tutun Piippo-Laine.yhdistelmän voimin. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Blackbirds puolustus on unessa ja Petro Rautio pääsee yllättämään. Pelistä tulee sitten hieman katkonaista muutamien rangaistusten johdosta. Numerot tulostaululla muuttuvat vasta ajassa 18:31 kun Kokkonen tekee ylivoimalla sen mitä osaa parhaiten.

Toisen erän alku on hieman pehmeää molemmilta joukkueilta, tai tilanteita tulee, mutta otetta ei ole kummallakaan joukkueella. Puolessa välissä toista erää Kokkonen nakkaa toisen säkin Liikasen syötöstä. Tämä jää LMN aikalisän ohella erän ainoaksi tilastomerkinnäksi. Kolmanteen erään mennään 3-1 tilanteessa.

Kolmannessa erässä Lauri Louhimaa osuu kerran ja Pekka Rinkinen tekee tyhjiin luvut 4-2 ajassa 59:20 ja nämä ovat lopulliset lukemat. Voiton takuumiehenä häärii Tero Joulukuusinen, joka poimii palloja oksiinsa enemmän kuin laki sallii, napaten ottelun parhaan pelaajan tittelin. Hyvästä pelaamisesta saa kiitosta pirteästi jo useammassa pelissä pelannut Eetu Sirkka, jonka siritys ei jää keneltäkään huomaamatta.

Nyt siis ollaan neljä pistettä rikkaampia ja pelissä on menty harppauksia eteenpäin. Seuraavat pelit ovat vain kolmen pisteen päässä olevia SB Vaasaa vastaan kotikentällä ja Erän Akatemiaa vastaan, joten voittamalla seuraavat pelit tilanne sarjataulukossa näyttää todella valoisalta. Se edellyttää sitä, että sama asenne mikä näissä peleissä vietiin askiin, viedään sinne myös vastaisuudessa.

Ville Savola

28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!
09.09.2023Miesten edustus valmiina kauteen
03.08.2023Naisten edustusjoukkue etsii pelaajia Suomisarjaan!

Siirry arkistoon »