SB Vaasa vei pisteet Mustarastailta

08.12.2014

Viime lauantaina käytiin supertärkeä ja jännittävä ottelu elintärkeistä pisteistä SB Vaasaa vastaan Campo centerissä. Lintuparvi on viime peleissä löytänyt itsensä ja uudistanut nahkansa kahden voiton myötä, joten ottelusta oli lupa odottaa pisteitä vaisusti pelannutta SB Vaasaa vastaan.

Pelipäivänä Campo centerin parkkipaikan ylle kerääntyi joukko tummia pilviä, kun selvisi kotijoukkueen vahvuus:, joka riitti vain kahteen täyspainoiseen kenttään. Tämä tosin on ymmärrettävää, sillä nuorempien pelaajien on vaikeampi saada kotoa lisenssiä peleihin, varsinkin kun päällä on linnanjuhlat telkkarissa. SB Vaasa sen sijaan oli onnistunut paremmin ja sai matkaansa 3 kentällistä ja vaihtopelaajat. Vaasalaiset olivat tulleet vieraisiin selkeästi voitto mielessään.

Kaksi ensimmäistä erää mustanutut pystyivät pitämään pelin hallussaan, ollen pelillisesti askeleen edellä vierasjoukkuetta. Ensimmäisessä erässä maaleilla juhlivat Pekka Rinkinen, Mikko Piippo, Eetu Sirkka, Joona Kukko ja Pekka Kontturi. Erän kuva oli puhdas, sillä kumpikin joukkue välttyi rangaistusuksilta.

Toinen erä alkoi Teppo Haakanan tehtailemalla takaiskumaalilla vain 17 sekunnin jälkeen. Onneksi Mikko Manninen saa pallon Piipolta ja tapansa mukaan on erehtymättä. Tilanne oli ottelun puolessa välissä 4-3. Toisen erän loppupuolella jalka alkaa painaa ja BBU, joutuu puolustavampaan rooliin. Toisessa erässä oma pää pystytään pitämään puhtaana.

Kolmas erä alkaa hyvällä taistelulla. Vieraat pääsevät ensin tasoittamaan, mutta Joni Liikanen latoo luvut vielä 5-4, mutta Thomas Backman tasoittaa heti perään illan toisella osumalla. Tämän jälkeen ottelu saa aivan toisenlaisen luonteen. Joni kämmää rankkarin, ja Mikko Piippo ottaa rangaistuksen hetkeä myöhemmin, josta vieraat siirtyvät ensin johtoon. Ottelun loppu on tapahtumarikas, sillä ensin vierasjoukkue siirtyy kolmen maalin johtoon, leikitellen loppuun asti rääkätyllä lintuparvella. kolmen maalin takaa-ajoasema on liikaa BBU:lle vaikka ihmeelle tarjotaan mahdollisuutta kun vierasjoukkue ottaa kaksi rangaistusta ajassa 58:08. YV:llä manninen pääsee ensin kilkuttelemaan tolppaa, mutta hedelmän poimii Teemu Liikanen kaksi sekuntia ennen päätössummeria. Tämä on jopa liian tiukka aikataulu Ruotsalaisilla, joten peli päätyy hyvän alun jälkeen lukuihin 6-8.

Pelin jälkeen saimme haastatteluun Mikkon Mannisen, joka toteaa, että ”kaksi erää jaksettiin hyvin, mutta kyllä se näkyy, että pelaajia puuttui. Lopussa tarjoutui hyvä mahdollisuus, mutta oltiin niin puhki, että yv:llä vaikka saatiin hyviä tontteja, palloa pääsi hakemaan myös omasta päästä.” Häviö ei siis ole häpeä, mutta pisteille olisi ollut käyttöä.

Ville Savola

24.04.2024Blackbirds hakee harrastekoordinaattoria
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön

Siirry arkistoon »