Loviisan Tor vahvempi syyskauden huipentumassa

22.12.2014

Loviisan Tor syötti mustarastaille katkeraa kalkkia syyskauden odotetussa huipentumassa. Analyyttisesti tarkasteltuna pelistä voi sanoa, että siinä oli paljon hyvää, mutta maalit ratkaisevat. Kaksi erää mentiin täysin isännän komennossa ja kolmannessa sillä oli varaa uinahtaa. Mutta 5-1 tilanteesta nouseminen vaatii taidon lisäksi myös hyvää tuuria ja tällä kertaa sitä ei ollut riittävästi.

Vaikka ensimmäinen erä oli isäntien näytöstä, tarjottiin mustarastaille tasoitusmahdollisuutta jopa kolmella viittä vastaan. Erä kuitenkin päättyy 3-0. Toiseen erään valoa tuo koko alkukauden loistanut Pekka Rinkinen joka käytännössä työntää pallon maalivahdin taakse ja peli on 3-1. Toisessa erässä ei sitten mustanuttujen kannalta tapahdukaan mitään hyvää, vaan kotijoukkue näyttää miten palloa pelataan mustarastaiden seuratessa vieressä.

Kolmannessa erässä toivo herää kun Tom Blomqvist, Joni Liikanen ja Pekka Rinkinen paukuttavat maalin mieheen kymmenessä minuutissa. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä kotijoukkue paukuttaa vielä kaksi maalia ja lukemat ovat siinä 7-4 kun summeri soi viimeisen kerran.

Loviisa pelasi todella hyvin ja näytti mitä entinen liigajoukkue pystyy tekemään. Torin joukkueesta maininnan ansaitsevat Jonas Hällfors(4+0) ja Andreas Hietala(0-3), jotka olivat tämän pelin ahdingon arkkitehdit. Mustarastailla taas Rinkinen (2+0) ja Kokkonen (0+2) toimivat tuttuun tapaan. Puolustuksessa Arttu Jalava ja Eero Kahranaho hoitivat tonttinsa erinomaisesti Tellin loukkaannuttua toisen erän alussa.

Pelin jälkeen Juntsi jää hieman tarinoimaan pelin kulusta: ” Oli hyvin yleisöä ja piti saada hyvä fiilis siitä, mut ujosteltiin ja kunnioitettiin vastustajaa aivan turhaan”. Näillä eväillä Tor päästettiin karkumatkalle. Myös omasta puolustuspelistä löytyi parannettavaa ja siihen Kurki myös reagoi: ” Ketjusekoituksilla saatiin omaa peliä ja karvausta kuntoon, ja varsinkin 3 erän pelillä kaatuisi useampikin vastustaja.” lisää Juntsi.

Tästä pelistä alkaa joulutauko ja alkaa valmistautuminen kevääseen ja pudotuspeleihin. Tauolla otetaan aluksi rennosti, mutta joulun jälkeen palataan treenien ja uusien kujeiden pariin. Tässä vaiheessa edari kiittää kannattajiaan tapahtumarikkaasta syksystä ja toivottaa kaikki tervetulleiksi kevätkauden peleihin.

Tilastot löytyvät täältä,maalikooste täältä ja lehdistötilaisuus täältä

Ville Savola

25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!
09.09.2023Miesten edustus valmiina kauteen
03.08.2023Naisten edustusjoukkue etsii pelaajia Suomisarjaan!
02.08.2023Kausi 2023-2024 on täällä - Liity mukaan!

Siirry arkistoon »