C1 edustus - kohti karsintoja

14.03.2015

Aluejatkosarja on nyt sitten saatu päätökseen. Ennen viimeistä kierrosta oli jo varmistunut, että voitamme lohkomme ja etenemme jatkokarsintoihin. Oli siis tasapainoiltava pelituntuman säilyttämisen ja toisaalta voimien säästämisen välillä.

Blackbirdsissä eri ikäluokkien välinen yhteistyökulttuuri on vahva. Osoituksena tästä olimme sopineet, että lauantain ensimmäisessä pelissä päävastuun pelaamisesta kantavat D1-eliittisarjan joukkueemme pojat. Ja hyvin kantoivatkin, sillä peli päättyi lopulta Tapanilan Erä sinisen niukkaan 7-5 voittoon. Tasapelikin oli lähellä sillä viimeisen teki vastustaja tyhjiin.

Päivän toiseen peliin olimme laatineet tiettyjä taktisia kuvioita vähän kokeiltavaksikin. Lohkon selvä kakkosjoukkue ja meille aikaisemmin tällä kaudella kovin hankala vastus SB-Pro jäi nyt suosiolla jalkoihin hyvästä yrityksestään ja mainiosta maalivahdistaan huolimatta. Paikkoja avannut "kenraaliharjoitus" päättyi voitoksemme lukemin 8 - 3.

Huomisesta lähtien pelaamme vain voitoista. Karsinta alkaa 15.3. klo 10.00 Campossa ja vastassa on eliittisarjan kakkonen. Liiton tulospalvelu ei ole ehtinyt vielä päivittyä, mutta mitä ilmeisimmin vastaan asettuu VSS. Tuo ottelu pitäisi voittaa ja sen jälkeen vielä toisen otteluparin voittaja, jotta matka jatkuisi kohti SM-play-offs-karsintoja seuraavana viikonloppuna.

Huomenna siis nähdään mihin rahkeet riittävät. Lähdemme peleihin nöyrinä, mutta luottavaisina!

28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!
09.09.2023Miesten edustus valmiina kauteen
03.08.2023Naisten edustusjoukkue etsii pelaajia Suomisarjaan!

Siirry arkistoon »