PALUU TULEVAISUUTEEN - C1 edustus SM-Play-offs-karsintoihin!

15.03.2015

SM-karsintojen ratkaisevassa pelissä elokuussa tappio kolmannen erän ratkaisuhetkillä SM-sarjan kärkitiloilla esiintyvää NST:tä vastaan, karsiutuminen E-S:n eliittisarjasta, kaksi valmentajan vaihtoa, 10 lähtenyttä  ja 7 uutta pelaajaa, mukana alueliigan kärkikahinoissa, aluejatkosarjan suvereeni voitto – ja lopulta palkinto – Etelä-Suomen aluekarsinnan voitto!

Kausi on ollut raskas ja haastava. Ennen kautta asetettua tavoitetta SM-sarjapaikasta jouduttiin siis hakemaan ”pitkän kaavan” eli kilpa- ja aluejatkosarjan kautta. Pikku hiljaa joulukuun alusta lähtien palaset alkoivatkin loksahdella kohdilleen ja sitä kautta voitto/tappiotilimme näyttää aika nohevalta!

Tämän viikonlopun aluekarsintapelit olivat tiukkoja.  Kun panosta on tavallista enemmän muuttuu pelien luonnekin kertaheitolla.  Tilanteissa yritetään aina loppuun asti ja virheiden merkitys – tai ennen kaikkea niiden välttäminen – korostuu entisestään.

Oli hienoa nähdä että vastuksen koventuessa iskukykymme oli riittävä. Pelaajamateriaalimme taso tuntui olevan karsintajoukkueista laajin. Kaikki kentälliset pystyivät haastamaan vastustajia ja olivat alati vaarallisia.

Päivän avausottelussa vastaamme asettui eliittisarjan kakkonen – vahva Vihdin Salisudet. Vuosien varrella kovasti fyysisyyttä saanut joukkue oli esittänyt kauden mittaan erinomaisia otteita ja odotettavissa oli hankala peli. Ensimmäinen maali menikin vastustajalle, mutta pelin loppupuolella alkoi ottelu vääjäämättä kääntyä hyväksemme. Maalit meille 7 – 4.

Toisessa otteluparissa keskinäistä paremmuuttaan mittelivät AC HaKi ja FC Tuusula. Vantaalaiset olivat aluejatkosarjansa lohkovoittajia ja tuusulalaiset puolestaan eliittisarjan kolmansia. Niin vain tässäkin pelissä aluesarjaa tahkonnut joukkue osoittautui paremmaksi ja ratkaiseva kolmas mittelö käytiin Keravan ja Vantaan kesken.  Olimme aikaisemmissa keskinäisissä peleissä saaneet AC HaKista lievän yliotteen, mutta tässä pelissä ei vanhoja muisteltu. Vantaalaiset pelasivat meitä vastaan parhaan pelinsä aikoihin ja vasta ottelun loppuhetkillä saimme pidettyä hankkimamme kahden maalin johdon, jotta jatkopaikka varmistui. Viimeisen teimme klassisesti tyhjiin – loppulukemat 6 – 3.

Nyt meillä käynnistyvät SM-karsinnat ikään kuin jo toisen kerran tällä kaudella. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä selvillä mitkä joukkueet  viikon päästä pelattaviin C1 SM-play-offs-karsintapeleihin ovat yltäneet, mutta vanhoja tuttuja sekä viime kauden SM-sarjasta että tämän kauden karsinnoista ja turnauksista näyttäisi siellä olevan. Tästä eteenpäin meillä on pelkästään voitettavaa ja jonkun verran kyllä revanssihenkeäkin alkukauden vaikeuksien paikkaamiseksi.

Pysytelkää kanavalla – Blackbirds-toimitus yrittää ehtiä vielä tällä viikolla kommentoida ennakkotunnelmia tulevasta karsintaturnauksesta!

30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »