Teemu Liikanen palaa Keravalle

26.09.2016

Miesten edustusjoukkue sai kesän aikana mieluisan paluumuuttajan kun vuosi sitten Åiffiin lähtenyt Teemu Liikanen palaa takaisin Keravalle. Ennen Åiffiin lähtöä Teemu pelasi 4 kautta Blackbirdsin edustuksessa Divaria ja tuo näin ollen hyvän määrän kokemusta Keravalaisten takalinjoille.

Toimitus pirautti Telliltä kuulumiset sopimuksen julkaisun jälkeen.

Moro! Hienoa, että palasit Keravalle. Mikäs vaikutti päätökseen?

Paluuseen vaikutti tietysti monet asiat. Divaritasolla pelaaminen muodostui ajallisesti haastavaksi siviiliasioiden takia. Kerava oli sen jälkeen ainut vaihtoehto missä pelata, jos aikoi jatkaa. Eikä valmennus antanut oikein mahdollisuutta olla pelaamatta.

Mitkä kokisit vahvuudeksisi pelaajana?

Sanoisin että kokemus ja kokonaisvaltainen yleispelaaminen.

Vuoden aikana joukkue on muuttunut melko paljon, joten miten kuvailisit nykyistä joukkuetta?

Joukkueessa on laajasti ratkaisuvoimaa ja mitä nyt kesällä ja treenipelikaudella on ollut mukana niin treenien taso ja vauhto on ollut hyvällä mallilla.

Entäpä tavoitteesi ensi kaudelle?

Yksi tavoite on, että jos paikat pysyisivät jotenkin kasassa, niin siitä on hyvä lähteä. Viime kauden oli ukko kokoajan hieman remontissa. Pelillisesti täytyy pystyä auttamaan joukkuetta nousemaan keväällä sarjaporrasta ylemmäksi.

Kiitos Telli!

Edustuksen kausi alkaa perjantaina 30.9. Tuusulan tenniskeskuksella klo. 19:00 kun vastaan asettuu Pirates.

30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »