Miehet edustus - Indians (6 - 4)

Aika: 23.9.2011 19.00
Paikka: Kerava Areena
Sarja: Miesten divari


BLACKBIRDSIN HISTORIA ALKOI VOITOLLA !


Ennätysyleisö 328 silmäparia näki taistelevan Mustarastasparven ja ennakkokäsityksien vastaisen lopputuloksen, kun ensimmäiset sarjapisteet jäivät Keravalle lukemin 6-4.

Moni ”lajiekspertti” ja vedonlyöntifirmojen kertoimien asettelijat olivat vahvasti sitä mieltä, ettei Keski-Uudenmaan ylpeydellä olisi ollut liikaa mahdollisuuksia Westend Indiansia vastaan. ”Inkkarit” kuuluu ehdottomasti yhteen sarjan parhaisiin, tai ainakin nimekkäisimpiin, joukkueisiin. Blackbirds United kuitenkin osoitti, että tiukalla puolustuksella ja vastahyökkäyksillä pääsee pitkälle tässäkin sarjassa.

Ottelun alku oli tyypillistä sarja-avauksen palloa: molemmat joukkueet olivat yli-innokkaita eikä kummoisia syöttökombinaatioita näkynyt alkuminuuttien aikana. Tämä sopi paremmin vieraille, sillä reilussa 10 minuuutissa espoolaiset olivat saaneet pallon jo kahdesti Blackbirdsin maalissa debyyttiään divarissa pelanneen Tero Kuusisen ohi. Keravalaisjoukkueen onneksi ”Inkkarit” tuhlasivat hyvän momentuminsa ottamalla jäähyn, joka päästi Mustarastaat takaisin otteluun.

Keravalaisten ylivoima on toiminut pre-seasonilla hyvin vaihtelevasti. Nyt kuitenkin yleisön ja kotijoukkueen riemuksi, ylivoima toimi halutulla tavalla ja lukemat muuttuivat Blackbirds Unitedin hstorian ensimmäisella divarimaalilla 1-2:een. Maalin laukoi ajassa 12.28 Maunu JääskeläinenPetri Raitalan syötöstä.

Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut käytettyä hyväksi maalin tuomaa nostetta, sillä melkein koko loppuerän joukkuepelasi alivoimalla kahden jäähyn takia. Hyvä alivoima pelaaminen kuitenkin piti lukemat 1-2:ssa, kun joukkueet lähtivät erätauolle miettimään tekemisiään.

Toisen erän alku oli melkein yhtä musta kuin ensimmäisenkin, sillä jo reilun kahden minuutin pelin jälkeen Indians siirtyi 1-3 johtoon. Päät eivät kuitenkaan painuneet Blackbirdisn penkillä ja kavennusmahdollisuus tarjottiinkin melkein heti perään ylivoimalla. Tällä kertaa koneisto ei ollut niin hyvin voideltu, kun ensimmäisessä erässä ja ylivoimamaali jäi tekemättä. Keravalaiset pääsivät kuitenkin ottelussa ajajan asemaan. Tämä näkyikin jo reilu minuutti ylivoiman loppumisen jälkeen, kun Perttu Raitalanäki puolustajan tontiltaan hyvin Janne Juntusen, joka oli jäänyt vapaaksi keskelle. Pallo Juntusen lapaan, sitä kautta maaliin ja tilanteeksi 2-3. ”Feel-good factor” oli selkeästi keravalaisilla tämän maalin jälkeen.

Vajaat puolitoista minuuttia myöhemmin Blackbirdsille määrättiin rangaistuslaukaus, kun Miika Kujansivu juoni pallon kulmavaparista takatolpalle hiipineelle Perttu Raitalalle, jota rikottiin selkeässä maalipaikassa. Pallo pisteelle ja rangaistuslaukausta asettui ampumaanPetri Pyysing, joka teki varmaa jälkeä ja laukoi pallon varmasti ohi Indiansin maalivahdin. Tilanne olis siis tasan ensimmäistä kertaa sitten ottelun alun.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt keravalaisille toiseen erään. Ottelun kolmas ylivoima tuotti ottelun toisen ylivoimamaalin, kun Pyysing tarjoili pallon Petri Raitalalle, jonka piiska venytti nailonia neljännen kerran espoolaisten maalissa. Digitaali näytti siis lukemia 4-3, kun 40 minuuttia oli pelattu.

En tiedä vaikuttiko se vain siltä, mutta kolmannessa erässä tuli tunne, että Indiansin-pojilla alkoi kenkä hieman painaa. Vierasjoukkue ei saanut samanlaista myllytystä päälle kuin ensimmäisessä erässä ja vielä toisen erän alussa. Ja tämähän sopi nälkäisille mustarastaille.

Viimeistä erää oli kulunut reilut neljä minuuttia, kun Petri Raitala pääsi maalinedushässäkän jälkeen siirtämään pallon tyhjään Indians-maaliin. Esityön maaliin teki Pekka Rinkinen komealla rystylaukauksella, jonka espoolaisten maalivahti sylki sopivasti Raitalan lapaan.

Indians päästettiin kuitenkin vielä mukaan peliin, kun Maunu Jääskeläinen komennettin jäähyaitioon. Tälläkin kertaa alivoima toimi mainiosti, mutta epäonninen kimmoke kengästä, joko omasta tai vastustajan, ohjasi pallon ohi hölmistyneen Kuusisen. Tilanteeksi muuttui siis 5-4 ja aikaa oli kellossa vielä yli 13 minuuttia.

Ajassa 50.03 Balckbirds Unitedin kapteeni Perttu Raitala laukoi pallon, taas ylivoimalla, vastustamattomasti Indians-maaliin ja muutti tilanteeksi 6-4. Syöttöpisteen maaliin kirjautti Petri Pyysing.

Ottelun 10. maali jäi myös viimeiseksi, sillä viimeinen kymmenen minuuttia oli aika rikkonaista peliä molemmilta joukkueilta. Jäähyjä tuli molemmille, mutta nyt ei ylivoimat osuneet. Lopputulokseksi jäi siis 6-4 ja historiallinen ensimmäinen voitto on nyt totta.

Ottelusta voisi nostaa miltei koko Blakcbirds-joukkueen esille, mutta keskitytään nyt kuitenkin neljään pelaajaan: Raitalan veljekset, Petri Pyysing ja maalivahti Tero Kuusinen. Ottelua ennen monia varmasti epäilytti, kun kävi ilmi, ettei Jani Pyykkö ollut edes kokoonpanossa, mutta ottelun jälkeen ei tarvinnut sitä enää murehtia. Kuusinen esiintyi varmasti divaridebyytissään ja otti muutaman ”game-saverin” ottelun alkupuolella. Erittäin hyvä esitys junnulta!

Raitalan veljeksiltä ja Pyysingin Petriltä osattiin odottaakin vahvaa esitystä ja se saatiin. Yhteensä kahdeksan pistettä kolmikolle ja maalit tärkeisiin paikkoihin. Koko joukkueelle tekee hyvää tietää, että kokeneet pelaajat kantavat oman osansa vastuusta heti ensimmäisestä pelistä lähtien.

Ensimmäinen divariottelu monelle pelaajalle, joukkue uudistunut hyvin paljon ja muutama tärkeä poissaolo ja silti voitto kovasta joukkueesta, tämä tietää hyvää loppukautta ajatellen.

 

Mikko Manninen

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 107:23VastustajaVastustaja
0 - 210:26VastustajaVastustaja
1 - 2 (yliv.)12:28Jääskeläinen MaunuRaitala Petri
1 - 322:07VastustajaVastustaja
2 - 327:35Juntunen JanneRaitala Perttu
3 - 3 (rang.)28:59Pyysing PetriEi syöttäjää
4 - 3 (yliv.)31:17Raitala PetriPyysing Petri
5 - 344:15Raitala PetriRinkinen Pekka
5 - 4 (yliv.)46:36VastustajaVastustaja
6 - 4 (yliv.)50:03Raitala PerttuPyysing Petri
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
10:59Vastustaja2 min
13:03Kujansivu Miika2 min
19:58Karonen Jani2 min
24:15Vastustaja2 min
29:42Vastustaja2 min
39:28Vastustaja2 min
45:25Jääskeläinen Maunu2 min
49:04Vastustaja2 min
57:21Vastustaja2 min
59:06Kivi Mikko2 min
59:38Vastustaja2 min
59:44Vastustaja2 min
Torjunnat:
Kuusinen Tero, Oy Norma & Signum Ab: 19 torjuntaa
Vastustaja: 15 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Kahranaho Eero
Kenttäpelaaja
7Juntunen Janne
Kenttäpelaaja
9Ohvanainen Isto
Kenttäpelaaja
11Kivi Mikko
Kenttäpelaaja
14Liikanen Teemu, T&T Lämpöpumppuhuolto Oy
Kenttäpelaaja
16Manninen Mikko
Kenttäpelaaja
16Raitala Petri
Kenttäpelaaja
17Koivumäki Kimmo
Kenttäpelaaja
30Andersson Marko
Kenttäpelaaja
37Kettunen Mika
Kenttäpelaaja
40Kuusinen Tero, Oy Norma & Signum Ab
Maalivahti
41Rinkinen Pekka
Kenttäpelaaja
47Karonen Jani
Kenttäpelaaja
51Raitala Perttu
Kenttäpelaaja
52Pyysing Petri
Kenttäpelaaja
61Jääskeläinen Maunu
Kenttäpelaaja
88Vilhunen Keni
Kenttäpelaaja
97Kujansivu Miika
Kenttäpelaaja
-Kankaanpää Juha
Huoltaja
-Kurki Juha
Valmentaja
-Lappalainen Jarkko
Valmentaja