D2-Pojat (03) - KorsKa (7 - 6)

Aika: 20.9.2014
Paikka: Lumo Halli
Sarja: Harjoituspelit


Taas oli vaikeuksia löytää kahta täyttä kentällistä haastajapoikien matsiin. Pari kilpajengin pelaajaa piti haalia mukaan viime tingassa, ja muutenkin kokoonpano oli osin eri kuin Jokela-pelissä. Peliareena oli komea Lumo Halli, jossa täysikokoinen kenttä antoi tilaa liikkua. Kun vielä peliajaksi sovittiin 4 x 15 miniuuttia, sai joka poika juosta riittävästi. Alku lähti mukavasti Blackbirdsin tahtiin, ja nopeasti siirryimme 1-0 johtoon. Mutta sitten ottelun hallinta kääntyi jossain määrin kotijoukkueelle. Liukas parketti ei ollut ihan helppo alusta meille, ja pallo pomppi harmillisen monasti lavan yli. Järjestelmällisestä hyökkäyksien rakentelusta ei juuri voinut puhua, ja joukkuepuolustus jätti paljon toivomisen varaa. Aivan liian usein hyökkäysvitja jäi puoleen kenttään odottelemaan että puolustus hoitaa tilanteet. Kun vetoja ei peitetä, syntyy maaleja, niin yksinkertaista se on. Pahimmillaan Blackbirds oli kaksi maalia tappiolla, mutta pari päättäväistä yksilösuoritusta hilasi meidät taas tasoihin. Kolmannen erän päätteeksi taululla oli tasalukemat 5-5. Neljännen erän "sakkokierroksella" pelin hallinta kääntyi Rastaille, ja niinhän tästäkin matsista tuli lopulta tiukan taistelun jälkeen voitto. Olisiko vastustaja hieman väsähtänyt ja meidän juoksupainotteiset alkusyksyn treenit osoittaneet arvonsa?

Vaikka joukkuepeli jätti paljon toivomisen varaa (onneksi on kohta leiri!), oli ottelu hyvin jännittävä ja tasainen vääntö ja pojilla hyvä tsemppi päällä läpi ottelun.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
6 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Kytölä Vili: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
8Ylipaavalniemi Aleksi
Kenttäpelaaja
16Tynninen Jaakko
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
-Harju Niko
Kenttäpelaaja
-Jernvall Tomi
Kenttäpelaaja
-Kytölä Vili
Maalivahti
-Laks Luka
Maalivahti
-Meininki Elias
Kenttäpelaaja
-Paatola Heikki
Kenttäpelaaja
-Pyrä Ville
Kenttäpelaaja
-Turunen Sampo
Kenttäpelaaja