D2-Pojat (03) - GrIFK Green (7 - 11)

Aika: 1.11.2014
Paikka: Klondyke
Sarja: SBL Kilpasarja


Ennakkoon ottelusta Grania vastaan oli odotettavissa tasainen vääntö, olivathan aikaisemmat kohtaamiset tasan 1-1. Tribal Cupissa veimme pelin aika selkeästi, ja hyvin lähti tämä sarjapelikin käyntiin. Rastaat hallitsivat alkuminuutteja suvereenisti, maalipaikkoja oli kosolti ja kolmen minuutin kohdalla saatiin ansaittu johtomaali. Nyt alkoi Granikin tointua alkujärkytyksestään ja onnistui hetken kuluttua vajaassa minuutissa kahdesti. Teräviä viimeistelijöitä, jotka käyttivät tarjotut tilaisuudet hyväkseen. Peli kuitenkin eteni Blackbirdsin tahtiin ja erän lopulla saimme aikaiseksi kaksi maalia. Erätauolle ansaitussa 3-2 -johdossa.

Toinen erä olikin sitten melkoista sähläystä. Grani alkoi saada koko ajan paremmin otetta ja kun Rastaiden puolustuksessa ei kertakaikkiaan saatu palloa siivottua väljemmille vesille, kääntyivät pelilukemat vääjäämättä parin maalin johdosta kahden maalin takaa-ajoasemaan. Erässä tehtiin peräti yhdeksän maalia, joista vastustajalle kuusi ja meille vain kolme. Lukemat taululla 6-8.

Kolmanteen erään Häsä yritti herätellä joukkuetta vaihtamalla maalivahtia ja tiivistämällä kokoonpanoa, ja hetken näytti jo olevan toivoa paremmasta. Minuutin kohdalla tullut kavennusmaali kohotti tunnelmaa, mutta pelin painopistettä se ei valitettavasti kääntänyt. Granilla oli hyvä tekemisen meininki ja jatkuvasti vyöryi vaarallisia hyökkäyksiä kohti Rastasmaalia. Erän puolivälissä johto kahteen maaliin ja kohta perään jo lopullisen tuntuinen niitti rankkarista. Todella taidokas viimeistely muuten. Viime minuuteilla vielä onnistunut läpisyöttö ja loppulukemat 7-11. Kunnon takaa-ajoa eivät poikamme saaneet aikaiseksi, joten on reilusti todettava että vaikka muutama maalipaikka jäikin meiltä käyttämättä, parempi joukkue voitti.
Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
6 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 900:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1000:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1100:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Pitkä Joona
Kenttäpelaaja
8Ylipaavalniemi Aleksi
Kenttäpelaaja
16Tynninen Jaakko
Kenttäpelaaja
21Siermala Jani
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
66Kuismin Roope
Kenttäpelaaja
-Antikainen Niko
Kenttäpelaaja
-Harju Niko
Kenttäpelaaja
-Laks Luka
Maalivahti
-Ruotsalainen Riku
Kenttäpelaaja
-Sintonen Markus
Kenttäpelaaja
-Turunen Sampo
Kenttäpelaaja