D2-Pojat (03) - LoSB (3 - 5)

Aika: 9.11.2014
Paikka: Tennarin Palloiluhalli
Sarja: SBL Kilpasarja


Päivän toinen ottelu isäntäjoukkue Lohjaa vastaan oli todella tiukka vääntö, kuten etukäteen odottaa sopi. Tähänkin peliin kokoonpanoa muokattiin sen verran, että saimme kaksi täyttä kentällistä Joken siirtyessä maalin suulta hyökkääjäksi. Olisko ollut hieman hyvänolon tunnetta puserossa loistavan edellisen pelin jäljiltä vai mitä, mutta tämä ottelu sai karmaisevan alun: 12 sekuntia ja omissa soi! Ja eipä aikaakaan kun mustanuttu löysi itsensä rangaistuspenkiltä. Onneksi pojat eivät tästä lamaantuneet, vaan jäähy saatiin tapettua. Sen jälkeen saimme pelin painopisteen Losbin päätyyn, ja hyvästä työstä palkinnoksi kolme maalia. Vastustaja saatiin nollattua, ja erän lopussa tulleesta jäähystä huolimatta veimme erän ansaitusti 3-1. 

Toinen erä jatkui oikein hyvään malliin. Loppujäähystä selvittiin ja taas hallitsimme peliä. Maalipaikkoja kertyi kosolti, ja hieman paremmalla osumatarkkuudella ja onnella olisimme saaneet pelin ratkaistua. Pääsimme pelaamaan ylivoimaakin erän puolivälissä, mutta hienon kahden minuutin myllytyksen tuloksena ei ollut kuin väsyneitä poikia. Lohjakin toki muistutteli ajoittain vaarallisuudestaan, mutta maalin tekoon hekään eivät toisessa erässä kyenneet.

Kahden hyvän erän jälkeen tuli sitten hyvin synkkä kolmas erä. Aivan käsittämättömän lepsuilun takia vastustaja pääsi voitetun(!) aloituksen jälkeen laidasta läpi ja pisti pallon reppuun. Kuudessa sekunnissa!!! Huh-huh. Tämän jälkeen Losb alkoi saada yhä paremmin otetta innokkaan kotiyleisön kannustaessa villisti. Blackbirdsin vastuupelaajilla alkoi jalka painaa ja vastustaja puolestaan lisäsi vauhtiaan kolmen ketjun turvin. Rastaat alkoi jäädä yhä selvemmin alakynteen, ja yhä useammin jäimme matkustajiksi omassa päässä pyörivään syöttökaruselliin. Tasoitusmaali syntyi tällaisesta tilanteesta erän puolivälissä. Meillä oli vielä mahdollisuutemme, mm. yksi ylähirteen osunut laukaus, mutta ei auttanut. Pääsääntöisesti oma hyökkäyspelimme hajosi roiskimiseksi. Niin se vaan on, että kun löpö loppuu tankista, loppuu liike. Ja jos puolustuspäässä ei jaksa liikkua, pääsee vastustaja vapaasti rankaisemaan. Tässä erässä vielä kahdesti. Viimeinen puoli minuuttia pääsimme painamaan kuudella neljää vastaan, mutta tuloksetta. Vika erä vastustajalle tylysti 0-4... Hyvän pelin pojat taas pelasivat, mutta harmillisesti nyt jäi luu käteen.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Vastustaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
00:00Vastustaja2 min
00:00Tuntematon pelaaja2 min
Torjunnat:
Laks Luka: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
8Ylipaavalniemi Aleksi
Kenttäpelaaja
16Tynninen Jaakko
Kenttäpelaaja
21Siermala Jani
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
66Kuismin Roope
Kenttäpelaaja
-Antikainen Niko
Kenttäpelaaja
-Harju Niko
Kenttäpelaaja
-Laks Luka
Maalivahti
-Ruotsalainen Riku
Kenttäpelaaja
-Sintonen Markus
Kenttäpelaaja
-Turunen Sampo
Kenttäpelaaja