D2-Pojat (03) - SSV Master (8 - 11)

Aika: 6.12.2014
Paikka: Esport Arena
Sarja: SBL Kilpasarja


Varamiehiselle Rastas-ryhmälle oli luvassa kylmää kyytiä lohkovoiton puhtaalla pelillä varmistaneen SSV:n kelkassa. Vastustaja kävi heti kättelyssä päälle todella kovalla temmolla, mutta alkuhetkistä selvittiin ilman takaiskua, ja päästiin jopa hyökkäysaluelle. Kauaa ei kuitenkaan kestänyt ennen kuin reppu heilahti. Ja hetken päästä toisen kerran. Pelin henki oli selvä, SSV painoi päälle ja Rastaat pääsivät satunnaisesti vastahyökkäyksiin. Pelitapahtumiin nähden erän lopputulos 0-5 ei kuitenkaan ollut ihan oikeutettu, sillä emme olleet niin pahasti jäljessä. Naapuri vain oli ahneempi maalintekoon ja viimeisteli taidolla ja osin tuurillakin paikoista, joista meidän pojat osuivat parhaimmillaan vain tolppaan.

Toinen erä alkoi Blackbirdsille riemukkaasti ajassa 0:18, kun vastustajan pakki antoi paineen alla syötön meikäläisen lapaan parhaassa maalintekosektorissa. Valitettavasti SSV pääsi hetimiten kuittaamaan. Sen jälkeen peli jatkui SSV:n hallinnassa, mutta kohtuullisen tasaisena. Puolivälissä pääsimme jopa kaventamaan. Valitettavasti hyvä ote lopahti tällä erää siihen, ja SSV pääsi rokottamaan merkkaus- ja karvausmokistamme peräti neljästi. Taululla kahden erän jälkeen karut 2-10 lukemat.

Mutta pelit on pelattava viimeisen erän loppuun. SSV alkoi varmistella ja liike hidastui, ja Blackbirds tarttui tarjottuun tilaisuuteen. Erän alussa maalivahti heitti hyökkääjämme läpiajoon, tuloksena hieno kavennus. Tämän jälkeen pojat alkoivat uskoa omaan tekemiseensä ja vyöryttää hyökkäyksiä yhä useammin vastustajan päätyyn. Hyvän painostusjakson jälkeen ajassa 9:15 pakkimme nousi maalintekoon vanhanaikaisella, ja tämä pisti jotenkin SSV:n pasmat sekaisin. 14 sekkaa ja pallo oli taas maalissa, parin minuutin päästä taas. Valitettavasti SSV onnistui paniikkinsa keskellä iskemään vielä yhden maalin, ennenkuin Blackbirds kaunisteli loppulukemia vielä parilla osumalla. Vika erä meille peräti 6-1! Hieno erä osoitti jälleen kerran että kyllä poikamme pelata osaavat, kun vaan kaikki loksahtaa kohdalleen. Harmi että peli ehdittiin hävitä jo ekassa erässä ja viimeistään tokan erän lopun mustilla hetkillä. Hyvä esitys antaa kuitenkin toivoa, että kevään eliittisarjassa on hyvän päivän sattuessa mahdollisuuksia voittoihinkin.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
6 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
8 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
8 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 900:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 1000:00VastustajaEi syöttäjää
8 - 1100:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Siuvatti Joel: 100 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Pitkä Joona
Kenttäpelaaja
8Ylipaavalniemi Aleksi
Kenttäpelaaja
16Tynninen Jaakko
Kenttäpelaaja
21Siermala Jani
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
-Antikainen Niko
Kenttäpelaaja
-Harju Niko
Kenttäpelaaja
-Metsomäki Lenni
Kenttäpelaaja
-Ruotsalainen Riku
Kenttäpelaaja
-Sintonen Markus
Kenttäpelaaja
-Turunen Sampo
Kenttäpelaaja