D2-Pojat (03) - SB Espoo Angry Birds (7 - 19)

Aika: 12.4.2015
Paikka:
Sarja: SBL Eliittisarja


Eliittisarjan viimeiseen peliin lähdettiin ilman panosta, tyrmäystappio niskassa. Angrybirdejä oli paikalle löytynyt vain seitsemän, mutta nämä veljekset olivatkin sitten isommasta päästä. Heidän hyökkäyskalustonsa ja meidän kolmen puolustajamme keskimitalla oli eroa varmasti 30 senttiä. Ja tuo kokoero näkyi valitettavasti kentällä, niin juoksuvauhdissa kuin ulottuvuudessa ja voimassa. Peli kuitenkin alkoi mustien lasien läpi katsoen riemukkaasti, kun jo kahdeksan sekunnin kohdalla siirryimme johtoon ja kohta 2-0 johtoon. Maalinteko jatkui hurjaan tahtiin tästä edeskin, aluksi tasatahtiin, sitten enää Angrybirdien toimesta. Ekan erän jälkeen taululla uskomattomat lukemat 5-10!

Toiseen erään Häsä herätteli poikia kovin sanoin, ja alkuun tämä tuntui auttavan. Joukkue ryhdistäytyi hieman puolustamisen osalta ja maalaamisen tahti hiipui normaalille tasolle. Varsinkin junnuketju jaksoi vielä yrittää maalintekoakin ja onnistuikin pariin otteeseen. Angrybirds kuitenkin oli tuntuvasti niskan päällä, sitä selvemmin mitä pitemmälle erä eteni. Tokan erän jälkeen tilanne jo 7-14.

Kolmanteen erään lähdettäessä oli Rastaanpojilla jo pyrstö jalkojen välissä. Tahdottomuus ja toivottomuus näkyi kaikessa tekemisessä, ja niin jo ekan minuutin aikana laskettiin kolme maalia. Eikä lopullista tyrmäysiskua tarvinnut kauaa odotella. Neljän minuutin kohdalla tuli 12 maalin ero täyteen ja peli poikki toistamiseen ennen täyttä aikaa. Todella harmi että hienosti pelattu eliittisarja päättyi näin masentaviin lukuihin, mutta otetaan tästä opiksi ja treenataan ensi kaudeksi kovemmin!

Go Blackbirds!

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
1 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
2 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
3 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
4 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
5 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
6 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 000:00Tuntematon pelaajaEi syöttäjää
7 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 900:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1000:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1100:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1200:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1300:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1400:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1500:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1600:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1700:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1800:00VastustajaEi syöttäjää
7 - 1900:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Laks Luka: 20 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Pitkä Joona
Kenttäpelaaja
8Ylipaavalniemi Aleksi
Kenttäpelaaja
11Latvala Onni
Kenttäpelaaja
21Siermala Jani
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
66Kuismin Roope
Kenttäpelaaja
87Savolainen Justus
Kenttäpelaaja
97Kankaanpää Nuutti
Kenttäpelaaja
-Antikainen Niko
Kenttäpelaaja
-Laks Luka
Maalivahti
-Leino Olli -04
Kenttäpelaaja