C2-Pojat (03) Edustus - SB Vantaa (2 - 13)

Aika: 5.11.2016
Paikka:
Sarja: SBL Kilpasarja


Vantaalaiset ottivat komennon heti alkuunsa, mutta maaleja ei tällä kertaa syntynyt ennenkuin viidennellä minuutilla. Vastustajan eka saatiin vielä kuitattua, sitten saivat mokomat toisen. Näissä mentiin erän loppupuolelle vielä kohtuullisen tasaisissa merkeissä, mutta sitten repesi. Vantaan pojat mättivät kolme byyriä erän loppuun ja erätauolle luvuin 1-5. Vastustajan kaikki maalit syntivät maalivahdin nenän edestä ja pari kutia kävi tolpassakin. Toiseen erään saimme aikaiseksi kohtuullisen ryhtiliikkeen ja vastustaja saatiin pidettyä aisoissa melko hyvin. He ottivat kaksi jäähyäkin, mutta emme onnistuneet näistä saamaan palloa tolppaa lähemmäksi. Erä 0-0 ja jäähyjen ansiosta laukauksetkin hyvin tasaisesti.

Siis suurin toivein kolmanteen erään, jonka alkuminuuteilla Vilkku onnistui iloisesti kaventamaan pelin 2-5:een. Mutta kymmenen sekuntia myöhemmin omissa soi ja siitä lähdettiin sellaiseen liukuun että meinasi peli katketa kesken täyttä aikaa. Vantaan pojat pitivät viisikkoamme pilkkanaan omalla alueellamme ja pysyi jatkuvasti askeleen tai kaksi Rastaiden edellä, onnistuen löytämään vapaan laukojan tuon tuosta. Vaikka Luka torjui kahdeksan vihaista kutia, saman verran pölähti verkkoon. Kun selkäranka on poikki, ei jalka nouse enää ja lukemat muodostuvat todella tylyiksi. Auts.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 100:00Suojanen IivariTervo Elmeri
1 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 500:00Julkunen ViljamiEi syöttäjää
2 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 900:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 1000:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 1100:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 1200:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 1300:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
00:00Vastustaja2 min
00:00Vastustaja2 min
Torjunnat:
Laks Luka: 14 torjuntaa
Vastustaja: 7 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Pitkä Joona
Kenttäpelaaja
16Tynninen Jaakko
Kenttäpelaaja
16Tervo Elmeri
Kenttäpelaaja
21Siermala Jani
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
37Kervinen Eeli
Kenttäpelaaja
66Kuismin Roope
Kenttäpelaaja
-Judèn Julius
Kenttäpelaaja
-Julkunen Viljami
Kenttäpelaaja
-Laks Luka
Maalivahti
-Metsomäki Lenni
Kenttäpelaaja
-Ruotsalainen Riku
Kenttäpelaaja
-Suojanen Iivari
Kenttäpelaaja
-Tammi Jani
Kenttäpelaaja