C2-Pojat (03) Edustus - Loiske Thunder (4 - 10)

Aika: 5.11.2016
Paikka:
Sarja: SBL Kilpasarja


Loiske lähti otteluun kahdella ketjulla, joten nyt oli tilaisuus laittaa kunnolla kampoihin. Pelimme oli kuitenkin pehmeää ja vastustaja pääsi rankaisemaan virheistämme tasaisen tappavaan tahtiin kolmesti, ennen kuin Roope pääsi pakin paikalta avaamaan maalitilin. Enempää maaleja ei syntynyt, mutta olimme kyllä jatkuvasti ottavana osapuolena. Oma hyökkäyspeli ei luonnistunut alkuunkaan.

Toinen erä oli jälleen parhaamme, vaikka Loiske vei edelleen ottelua miten tahtoi. Jokke piti meitä kuitenkin torjunnoillaan mukana pelissä. Erä 1-1, mutta tilanteet naapurille 14-8.

Kolmas erä oli tapahtumarikas. Valitettavasti, sillä Loiske vei sen miten tahtoi. Roope ja Olli onnistuivat pakin paikalta yllättämään hieman haparoiden torjununeen Loiske-veskarin, mutta omassa päädyssä ei auttanut edes Joken loistopeli, kun vastustaja pääsi maalin edestä luutimaan pallot verkkoon kuudesti.

Hyökkäyspeli oli täydellisesä umpisolmussa tässäkin pelissä. Kuvaavaa on, että neljästä maalistamme kolme lähti pakin mailasta, ja vain yhteen löytyi syöttäjä.

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:00VastustajaEi syöttäjää
0 - 200:00VastustajaEi syöttäjää
0 - 300:00VastustajaEi syöttäjää
1 - 300:00Kuismin Roope Ei syöttäjää
2 - 300:00Metsomäki LenniEi syöttäjää
2 - 400:00VastustajaEi syöttäjää
2 - 500:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 500:00Kuismin Roope Pitkä Joona
3 - 600:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 700:00VastustajaEi syöttäjää
3 - 800:00VastustajaEi syöttäjää
4 - 800:00Tynninen JaakkoEi syöttäjää
4 - 900:00VastustajaEi syöttäjää
4 - 1000:00VastustajaEi syöttäjää
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
Torjunnat:
Siuvatti Joel: 24 torjuntaa
Vastustaja: 7 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
2Pitkä Joona
Kenttäpelaaja
16Tynninen Jaakko
Kenttäpelaaja
16Tervo Elmeri
Kenttäpelaaja
21Siermala Jani
Kenttäpelaaja
32Siuvatti Joel
Maalivahti
37Kervinen Eeli
Kenttäpelaaja
66Kuismin Roope
Kenttäpelaaja
-Judèn Julius
Kenttäpelaaja
-Julkunen Viljami
Kenttäpelaaja
-Metsomäki Lenni
Kenttäpelaaja
-Ruotsalainen Riku
Kenttäpelaaja
-Suojanen Iivari
Kenttäpelaaja
-Tammi Jani
Kenttäpelaaja