Ylhäs - Naiset edustus (2 - 7)

Aika: 29.10.2011
Paikka: THT-Center
Sarja: Naiset III-div.


Vastassa on Ylhäs, jonka kanssa aikaisemmin pelattu harjoitusottelu kääntyi tuolloin 3-0-johdosta 3-3- tasapeliin.

Otteluun valmistaudutaan hermoja rentouttavalla töpselihipalla.

Juuri kun on päästy ihastelemasta, miten hyvin ottelut ovat koko päivän pysyneet aikataulussa, hajoaa tulostaulu, kello ja summeri. Varakelloa lähdetään haeskelemaan pelaajien ollessa jo valmiina keskiviivalla.

Lopulta jonkin sortin aikarauta löytyy ja peli lähtee liikkeelle sekuntikellon varassa.

Sekunneissa on myös laskettavissa se aika, joka kuluu ennen kuin verkko soi ensimmäisen kerran. Heti ensimmäisessä vaihdossa Elina pääsee hyvän pyörityksen päätteeksi tulittamaan takanurkkaan.

Aikainen 1-0-johto sulaa kuitenkin käsiin Ylhäksen tasoituksen myötä. Tällä kertaa joukkue ei kuitenkaan anna uskon horjua, vaan paine jatkuu. Sofi on päästä laukomaan maalinedustasektorista, mutta vastustaja rikkoo takaapäin. Tuloksena kuitenkin jäähy ja ylivoima, jonka myötä BBU saa otteen pelinhallinnasta.

Lopulta Laura tykittää Jennin upeasta puolenvaihdosta suoraan yläkulmaan vastustamattoman kudin.

2-1 innostaa ja jokainen ketju luo paikkoja. Puolustuksen avauspeli ottaa huomattavan harppauksen edelliseen peliin verrattuna ja Anna esittää muutaman loistotorjunnan. Jonkin ajan kuluttua (kelloahan ei ole, joten ei voi tietää) Sofin ohi mennyt laukaus kimpoaa päätylaudasta ja allekirjoittanut heittää rystyllä jalkojensa välistä pallon häkkiin.

Noin yksi vaihtokierros myöhemmin Elina syöttää Sofin maalin eteen ja tämä napauttaa veskarin puikoista illan ensimmäisensä. Tässä vaiheessa Ylhäksen valmennusjohto katsoo parhaaksi ottaa aikalisän, ja myös heidän maalivahtiosastonsa laitetaan vaihtoon.

Mitä lie vastustaja aikalisänsä aikana puhunut, merkittävää hyötyä siitä ei ainakaan näytä olevan. Uusi maalivahtikin pääsee heti kaivamaan verkonperukoita, kun Sofi runnoo illan toisensa maalinedustahässäkästä, jonne allekirjoittanut sen maalin takaa viskaa. Maalia voisi käyttää malliesimerkkinä ”loppuun asti pelatusta tilanteesta”. Liiankin loppuun, väittää Ylhäksen vaihtopenkki, ehdottoman varmana siitä, että pallo oli ollut jo veskarilla kädessä. Tuomari on toista mieltä ja maali pysyy.

Toisella erätauolla ollaan jo itsekin vähän sekaisin, että paljonko se tilanne onkaan. Toimitsijoilta varmistetaan, että 5-1:hän se siellä seisoo.

Kolmas erä jatkaa siitä mihin toinen jäi. Allekirjoittanut saa Sofilta nappisyötön laidasta maalin eteen, ja siitä on kiva laittaa sisään.

Tahtia ei hidasta sekään, että Ylhäs pääsee kaventamaan 6-2:teen. Loppulukemat 7-2 syntyvät, kun Mira heittää pitkän syötön juuri sopivasti puolustuslinjan taakse ja Laura karkaa maalintekoon. Sama yläkulma soi toistamiseen.

Kian mailaa painetaan lopussa jäähyn arvoisesti ja ylivoimahallinnan myötä taputellaan peli voitokkaasti.

Toisessa pelissä koko joukkue palasi omalle tasolleen ja jälki oli sen mukaista. Tappion jälkeen itsensä kasaaminen sujui hyvin, ja toivottavasti sama tsemppi jatkuu myös seuraaviin sarjapeleihin, joissa allekirjoittanut itse toimii henkisenä kannustajana Saksasta käsin.

- # 91 -

Maalit:
MaaliAikaMaalintekijäSyöttäjä
0 - 100:30Vilen ElinaEskelinen Tiina
1 - 103:12VastustajaEi syöttäjää
1 - 213:45Kolehmainen LauraRyynänen Jenni
1 - 321:51Kivelä TanjaOjala Sofianna
1 - 424:43Ojala SofiannaVilen Elina
1 - 528:04Ojala SofiannaKivelä Tanja
1 - 630:34Kivelä TanjaOjala Sofianna
1 - 734:09Kolehmainen LauraKarjalainen Mira
2 - 738:38VastustajaVastustaja
Jäähyt:
AikaRangaistu pelaajaRangaistus
05:04Vastustaja2 min
42:53Vastustaja2 min
Torjunnat:
Tuntematon pelaaja: 0 torjuntaa
Vastustaja: 0 torjuntaa
Kokoonpano:
No.PelaajaPelipaikka
6Kolehmainen Laura
Hyökkääjä
7Nousiainen Minna
Hyökkääjä
8Ojala Sofianna
Hyökkääjä
9Ryynänen Jenni
Puolustaja
13Päiväranta Jaana
Hyökkääjä
15Vilen Elina
Hyökkääjä
19Hirvonen Kia-Linda
Hyökkääjä
23Karjalainen Mira
Hyökkääjä
30Jokinen Anna
Maalivahti
38Hakasalo Katja
Puolustaja
79Lindholm Camilla
Hyökkääjä
91Kivelä Tanja
Hyökkääjä
-Eskelinen Tiina
Puolustaja
-Linjala Kai
Valmentaja
-Tuominiemi Hanna
Huoltaja