Voittoisa paluu tauolta

13.01.2019

Miesten Edustus palasi voitokkaasti tauolta, kun Lohjan Salibandy kaatui tiukan taistelun jälkeen lukemin 9-4. Itse ottelu oli tiukka ja vasta viimeisessä erässä Mustarastaat karkasivat Lohjalaisilta. Ottelu tarjosi yli 150 katsojalle runsaasti tapahtumia ja tyylikkäitä maaleja.

Ottelun ensimmäisessä erässä Teemu Malinen aloitti maalinteon upealla yksilösuorituksellaan, mutta tämän jälkeen vierailijat iskivät kahdesti ja siirtyivät johdossa erätauolle.

Toisessa erässä kotijoukkue sai paremmin pelistä kiinni ja loi useita maalipaikkoja, mutta loistavasti pelannut Lohjan maalivahti Joonas Vellonen piti vierailijat johdossa. Lohjalaiset kerkesivät karata jo 1-3 johtoon, mutta Tom Blomqvist toi Mustarastaat jälleen maalin päähä.

Kolmannen erän alkuun kotijoukkue sai vielä lisää kylmää vettä niskaan, kun Lohjalaiset iskivät vastahyökkäyksestä tilanteeksi 2-4. Tämä kuitenkin toimi viimeisenä herätyksenä ja sen jälkeen kentällä nähtiinkin ryhdistäytynyt Mustarastaslauma. Kotijoukkue teki kolmeen minuuttiin kolme maalia ja kapealla materiaalilla liikkeellä olleet Lohjalaiset tippuivat kyydistä.

Seuraava ottelu pelataan ensi sunnuntaina kun Mustarastaat matkustavat SB Vantaan vieraaksi.

28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!
09.09.2023Miesten edustus valmiina kauteen
03.08.2023Naisten edustusjoukkue etsii pelaajia Suomisarjaan!

Siirry arkistoon »