Edustus jatkoon Suomen Cupissa

30.09.2019

Miesten edustus aloitti Suomen Cupin voittamalla Rangerssin kakkosjoukkueen 3-7 Kirkkonummella.

Mustarastaat saivat heti ottelun alussa haastavan aloituksen kun Rangers oli siirtynyt neljän miinutin kohdalla jo 2-0 johtoon. Lopulta avauserä päätty 3-0 ja vaikka Mustarastaat olivat hallitsevampi osapuoli, ei hyvistä paikoista saatu viimeisteltyä vaan Rangerssin Joona Hynninen torjui useita hienoja torjuntoja.

Toisessa erässä Mustarastaat jatkoivat painostusta ja vain 13 sekunttia ennen erän loppuaa Teemu Timonen teki tärkeän kavennusmaalin. Kolmannessa erässä näkyi, että avausmaali hieman vapautti peliä ja vierailijat lisäsivät kaasua. Lopulta 3-7 voitto Blackbirds-laumalle.

Suomen Cupin ottelut jatkuvat seuraavalla kierroksella VSS:n vieraana 22.10. Nummelanharjun Liikuntahallilla.

14.10.2019Edustukselle voitto kotiavauksesta
11.10.2019Edustuksen kauden ensimmäiseen kotiotteluun vieraita Lohjalta
05.10.2019Miesten edustukselle tappio sarja-avauksesta
03.10.2019Edustuksen kausi käyntiin perjantaina
30.09.2019Edustus jatkoon Suomen Cupissa
27.09.2019Edarin kausi käyntiin Suomen Cupissa
06.09.2019Blackbirdsin kerhot käynnistyvät jälleen
21.08.2019Blackbirdsin miesten edustus kaudelle 2019-2020
28.06.2019Blackbirds A-pojat 2019-2020
16.06.2019Teemu Timonen Keravalle

Siirry arkistoon »