Esittelyssä Blackbirdsin hallituksen uusi puheenjohtaja Mikko Kivi

26.07.2020

Blackbirdsin hallituksen puheenjohtajana pitkään toiminut ja kiitettävää työtä seuran eteen tehnyt Juha Pitkä päätti jättäytyä pestistä pois viimeisimmän hallituskauden jälkeen. Seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mikko Kivi, joka on tuttu mies monelle seuran jäsenelle. Tässä artikkelissa tutustutaan Mikkoon, puheenjohtajan tehtäviin sekä seuran tulevaisuuteen hieman tarkemmin.

IMG-20200721-WA0005.jpg


Blackbirdsin uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Mikko Kivi, joka seuran jäsenille tuttu kaveri. Miesten edustusjoukkueen entinen kapteeni on toiminut viimeiset pari vuotta seuran hallituksessa ja kun Juha Pitkä jäi hallituksen puheenjohtajan pestistä sivuun, päätti Mikko tarttua haasteeseen.

– Keravalainen salibandy ja seuran kehittäminen ovat aina olleet mielenkiinnonkohteitani. Pari vuotta sitten tulin hallitukseen mukaan ja nyt kun Juha Pitkä jäi sivuun oltuaan pitkään

puheenjohtajana, niin olin kiinnostunut ottamaan isomman roolin seuran toiminnassa, Mikko kertoo reitistään hallituksen puheenjohtajaksi.

Urheilu täyttää Mikon arkea myös työelämän puolella, sillä hän toimii Suomen Urheiluliiton talouspäällikkönä. Aiemmin hän on toiminut Tuko Logisticsilla ja pankissa talouspuolella.


Mikolla on pitkä tausta salibandyn parista

Kivi on syntyperäinen keravalainen, joka on ollut Blackbirdsin toiminnassa mukana sen perustamisesta lähtien. Hän on aloittanut pelaamisen Keravalla, jonne hän päätyi takaisin pienen kierroksen jälkeen. 

– Aloitin nuorena poikana KKV:ssa pelaamaan. Kun vanha Bandy-sulkis-halli sulkeutui ja seuratoiminta Keravalla kuihtui, niin lähdin pelaamaan muualle. Opiskeluiden jälkeen palasin Keravalle miesten edustukseen pelaamaan divaria ja miesten edustuksen mukana tuli oltua 2009–2019, ensin SC Kaneetin riveissä ja fuusion jälkeen Blackbirds-paidassa, Kivi muistelee.

Mikolta löytyy myös monipuolinen tausta eri lajien parista. Lopetettuaan salibandyn pelaamisen vuonna 2019 hän on alkanut etsimään myös uusia lajeja kokeiltavaksi.

– Moni urheilulaji on lähellä sydäntä ja paljon eri lajeja on tullut harrastettua, mutta salibandyn viedessä suurimman osan ajasta jäi muut lajit pikkuhiljaa sivuun. Nykyisin  opiskelen golfin ja tenniksen alkeita, Kivi kertoo


Puheenjohtaja tekee paljon yhteistyötä toiminnanjohtajan kanssa

Blackbirdsin puheenjohtajan vastuulla on huolehtia kokonaisuudesta. Seura liikuuttaa miltei 700 jäsentä Keski-Uudellamaalla.

– Johdan hallituksen toimintaa ja tuen seuramme työntekijöiden työtä. Siihen sisältyy hallituksen kokouksien johtaminen, joka kokoontuu 1–2 kuukauden välein kokouksiin sekä kommunikoi tarvittaessa tiiviimmin.

Mikon oikea käsi on seuran toiminnanjohtaja, jotka yhdessä pyrkivät kehittämään seuraa. Päätöksistä vastaa kuitenkin hallitus.

– Seurassamme toiminnanjohtaja hoitaa käytännönasioita, mutta hänen kanssaan käymme aktiivisesti keskustelua läpi koko kauden ja hallituksen kanssa linjaamme mahdollisia isompia linjauksia. Puheenjohtajan työ ei suuresti vaihtele kauden aikana, mutta päätettävät asiat ovat toki aina erilaisia riippuen ajankohdasta.


Seura jatkaa kehittymistä, mutta monella osa-alueella riittää työtä  

Blackbirdsin 10-vuotiseen historiaan on mahtunut ylä- ja alamäkeä. Viime vuosina seuran olosuhteet ovat parantuneet ja toiminta saatu stabiilimpaan suuntaan. Silti seuran kehittämisessä riittää työsarkaa. Seuran eteenpäin vieminen tapahtuu pienin askelin, eikä pikavoittoja ole jaossa.

– Olemme vielä monella tapaa nuori seura kasvuvaiheessa. Olosuhteet aiheuttivat

alkuvuosina isoja haasteita, mutta nyt ne ovat jo ok-tasolla. Jatkossa niihin tarvitaan parannusta ja toivottavasti Keinukallion monitoimihallihanke etenee suunnitellusti ja saamme tulevaisuudessa sieltä lisää harjoitustilaa, seuran toiminnassa alusta asti vaikuttanut Kivi toteaa.

– Kehitystä meillä kaipaa vielä pelaajapolun kehittäminen kerholaisesta edustusjoukkueeseen. Nyt poikapuolella on jo jokaisessa ikäluokassa joukkue, mutta tyttöpuolella emme vielä pysty tarjoamaan kaikille halukkaille heille sopivaa joukkuetta.

– Myös kilpapuoli ja valmennus seurassamme ovat osa-alueita, joiden näen kehittyvän tulevaisuudessa, mutta teemme kehitystä pienin askelin luottaen sen näkyvän tulevina vuosina, Kivi jatkaa.


Tulevaan kauteen pyritään valmistautumaan mahdollisimman normaalisti

Koronavirus katkaisi kauden 2019-2020 kuin seinään. Vaikka virus on laantunut, pitää se silti lajin ja myös Blackbirdsin edelleen varpaillaan. Kaikessa toiminnassa noudatetaan hallituksen ohjeistusta. Tuleva kauteen valmistaudutaan kuitenkin mahdollisimman normaalisti


– Tuleva kausi on monelta tapaa poikkeuksellinen yhteiskunnan korona-tilanteesta johtuen. Odotan kuitenkin, että urheilu pääsee jälleen käyntiin ja saamme toimintaa normalisoitumaan. Varsinkin lapsille ja nuorille on tärkeää päästä jälleen harrastusten pariin turvallisesti, Kivi kertoo.

Seura selvisi koronan aiheuttamasta kaaoksesta ilman sen suurempia haavereita, joka ei ollut itsestäänselvää. Tilanteesta huolimatta Kivi näkee ensi kaudella taas mahdollisuuksia.

– Seuralta odotan tasaista kasvua ja toiminnan kehittymistä. Seurassa on viime vuodet ollut hyvää tekemistä ja jäsenmäärä on kasvanut sekä pelaajapolku on kehittynyt. Olemme vielä nuori seura, jonka toiminta kehittyy jatkuvasti ja toivottavasti myös jatkossa otamme isoja askelia eteenpäin.

Edustusjoukkueet tarjoavat jännittäviä hetkiä Kurkelassa

Kiveä voidaan pitää yhtenä seuran miesten edustusjoukkueen viime vuosikymmenen kasvoista. Joukkue on suorittanut viime vuodet tasaisesti miesten 2. divisioonassa, mutta ensi kaudelle perustettava Suomisarja tuo Kurkelaan uusia joukkueita muualtakin Suomesta. Suomisarjasta on mahdollista nousta Divariin.

Myös Naisten edustusjoukkue pelaa tulevalla kaudella valtakunnallista 1. divisioonaa, joten Kurkelassa on tarjolla jännittäviä hetkiä tulevalla kaudella.

– Seuraan myös mielenkiinnolla miesten ja naisten edustusta, jotka molemmat ovat nyt uudella sarjatasolla. Kurkelaan on varmasti tulossa tasokkaita pelejä ja hyvää tunnelmaa kotipeleihin, Kivi fiilistelee.

Tuore hallituksen puheenjohtaja lähettää vielä terveiset seuran jäsenille

– Voimia jokaiselle näinä poikkeuksellisina aikoina. Toivottavasti nähdään pian halleilla!

Kiven tavoittaa parhaiten sähköpostilla osoitteesta mikko.kivi@blackbirds.fi.

30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »