Blackbirds 10 vuotta - Halu seuran kehittämiseen oli kova alusta asti

26.03.2021

Blackbirds United perustettiin 30. maaliskuuta vuonna 2011, eli seura juhlii 10-vuotista taivaltaan 30.3.2021. Tämän kunniaksi haastattelimme seuran historiassa keskeisiä hahmoja useampaan juttuun, joissa muistellaan seuran tapahtumia perustamisesta tähän päivänä sekä hieman tulevaisuuteenkin. Mustarastaiden 10-vuotista liitoa juhlistetaan jäsenten kesken sitten, kun koronatilanne sen meille sallii.

10_vuotta.png

Blackbirdsillä on ollut historiansa aikana 3 eri hallituksen puheenjohtajaa. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Jukka Ritola, jota seurasi Juha “Häsä” Pitkä. Häsän jälkeen tontin otti vastaan miesten edustusjoukkueen entinen kapteeni Mikko Kivi. Kaikki kolme ovat tehneet ansiokasta työtä seuran eteen, ja tässä artikkelissa pääsimmekin jututtamaan Ritolaa seuran 10-vuotisen historian kunniaksi.

Kun Blackbirds United sai alkunsa keväällä 2011, valittiin seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi Jukka Ritola. Hän otti ensimmäiset “salibandyaskeleensa” jo 90-luvun alussa. Hän pelasi Keravan NMKY:n 2-divarijoukkueessa, jota valmensi Juha Pitkä. Sittemmin mies on tehnyt monenmoista lajiin liittyvää aina naisten salibandyliigasta Sotungin urheilulukioon. Ennen fuusiota hän toimi KeBassa osa-aikaisena seuratyöntekijänä.

Ritola muistaa, että keskusteluita yhdistymisestä käytiin vaihtelevilla seurakokoonpanoilla aina välillä, mutta ne konkretisoituivat vasta 2010-luvun alussa. Kun seurat kävivät neuvotteluita yhdistymisestä Gustavelundissa, oli Ritolan tehtävänä toimia puheenjohtajana ja hoitaa muita käytännön asioita.  

– Oma roolini oli toimia puheenjohtajana neuvotteluissa. Osa asioista saatiin sovittua helposti, joidenkin asioiden osalta osallistujien piti välillä käydä keskustelemassa pihan puolella, josko koko neuvottelut keskeytetään. Oma mielipiteeni on kuitenkin, että sama asia sekä aiheutti että ratkaisi ongelmia, osallistujien suuri, keravalaiselle salibandylle sykkivä sydän, Ritola muistelee.

Seuran ensimmäinen hallitus muodostui yhteensä kuudesta jäsenestä, kaksi kustakin seurasta. Jäsenten lisäksi tarvittiin puheenjohtaja.

– Tarvittiin vielä puheenjohtaja, joku ehdotti minua ja suostuin. Erittäin suuri hatunnosto ensimmäiselle hallitukselle, ilman heitä ei seuraa luultavasti olisi olemassa ainakaan nykyisessä muodossaan, Ritola kiittelee.

Toiminnan keskiössä oli pelaajalähtöinen toiminta

Kun Blackbirds perustettiin, oli pöydällä runsaasti asioita ja ideoita toiminnan kehittämiseksi. Toiminnan keskiössä oli luonnollisesti yhtenäinen pelaajapolku, joka oli koko fuusion idea. Vetoapua uuden seuran toimintaan saatiin osittain myös Salibandyliitosta.

– Tärkeä lähtökohta oli joukkueiden siirrot vanhoista seuroista uuden seuran alle. SSBL:stä toivottiin siirtomaksuihin kohtuullistamista, sillä joukkueita oli noin 40 ja pelaajia noin 1000, mutta anomusta ei hyväksytty, Ritola kertoo.

– SSBL:n puolelta saatiin kuitenkin apua seuran alun kehittämiseen, ja seura hyväksyttiin seurakehityshankkeeseen heti ensimmäisenä vuonna. Hankkeen lähiviikonloppujen aikana kehitettiin mm. ensimmäinen versio seuran toimintaoppaasta ja pyrittiin kehittämään seuran toimintaa eteenpäin myös muulla tavoin, hän muistelee.

164402490_391016735326531_2852998635768971386_n.jpeg

Blackbirdsin C-98 pojat vetivät hyvin yleisöä Kerava-areenalle seuran alkuvuosina.

Ritola toimi Blackbirdsin puheenjohtajana ensimmäiset kaksi vuotta. Hän muistelee aikaa hyvällä, sillä seuran ihmiset olivat erittäin sitoutuneita ja kehityshaluisia.

– Ehkä suurin onnistuminen oli olla mukana projektissa, jonka avulla koko seura saatiin perustettua. Ensimmäiset hallitukset olivat mielestäni erittäin sitoutuneita seuran toimintaan ja halu kehittämiseen oli suuri. 

– Vastaavasti koen, että alkuun ainakin itselläni oli liikaa lyhyemmän aikavälin tavoitteita esimerkiksi edustusjoukkueiden sarjatasojen suhteen.

Kun puheenjohtajan pesti siirtyi eteenpäin Juha Pitkälle, jäi Ritola vielä varapuheenjohtajaksi.

– Omasta mielestäni tämä oli erittäin hyvä idea, sillä mielestäni sillä hetkellä Juhalla oli puheenjohtajana huomattavasti enemmän annettavaa seuralle kuin itselläni. Ojensin siis nuijan hänelle mielelläni, sillä tiesin, että hän sopii kyseiseen rooliin todella hyvin.

Edelleen mukana seuran toiminnassa

Ritolan parhaat muistot sijoittuvat vanhan Kerava-areenan isolle kentälle, jossa hän veti nassikkasählyä. Mukana kentällä riensi myös Ritolan tytär.

– Nassikkasähly toimi todella hienosti Rantalan Sannan kanssa ja oli upeaa nähdä, kun vanhemmat nauttivat siitä, kun pääsivät touhuamaan yhdessä lastensa kanssa. Aivan kuten itsekin nautin, kun sain samalla harrastaa tyttäreni kanssa itselleni tärkeää lajia.

Tällä hetkellä Ritola on mukana G-poikien valmennuksessa, jossa hänen poikansa myös pelaa. Myös sinne liittyy lämpimiä muistoja.

– Tällä hetkellä arki menee perhe-elämän ehdoilla. Lajissa olen mukana valmennustiimissä koutsaamassa BBU:n ehkä innokkainta joukkuetta, pojat g-13 junioreita. Lähteminen mukaan on aika sama kuin monella muullakin, oma lapsi pelaa mukana.

– Muistelen lämmöllä G-13 poikien ensimmäisiä turnauksia, jossa sain olla mukana kokemassa ekojen pelien jännitystä, tappioiden karvaita tuntemuksia ja voittojen euforia, jota edelsi pelin lopun suuri jännitys: tuleeko voitto…

– Erittäin paljon onnea 10-vuotiaalle teini-ikää lähestyvälle Keski-Uudenmaan ylpeydelle. Oli erittäin hauskaa itsellekin päästä muistelemaan ”vanhoja hyviä aikoja”. Kuitenkin, koska aika kultaa muistot, niin uskon että seuran kokonaistilanne on kehittynyt valtavasti noista alkuajoista ja ne ajat ovat vanhoja ja hyviä vain muistoissa. Tsemppiä nykyisille päättäjille!

 
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!
09.09.2023Miesten edustus valmiina kauteen
03.08.2023Naisten edustusjoukkue etsii pelaajia Suomisarjaan!

Siirry arkistoon »