Blackbirds 10 vuotta - Kenttäpula oli kaataa koko seuran toiminnan

27.03.2021

Blackbirds United perustettiin 30. maaliskuuta vuonna 2011, eli seura juhlii 10-vuotista taivaltaan 30.3.2021. Tämän kunniaksi haastattelimme seuran historiassa keskeisiä hahmoja useampaan juttuun, joissa muistellaan seuran tapahtumia perustamisesta tähän päivänä sekä hieman tulevaisuuteenkin. Mustarastaiden 10-vuotista liitoa juhlistetaan jäsenten kesken sitten, kun koronatilanne sen meille sallii.

10_vuotta_1.png

Alkuperäinen kuva: Juhani Järvenpää, Pääkallo

Juha Pitkä Blackbirdsin toinen ja samalla pitkäaikaisin puheenjohtaja. Juha kertoo haastattelussa seuran hankalista ajoista ja siitä, kuinka sieltä noustiin takaisin.

Blackbirdsin 10-vuotisen historian pitkäaikaisin puheenjohtaja on 7-vuotta pestiä hoitanut Juha “Häsä” Pitkä. Ensimmäisen sählykerhon vuonna 1990 Keravan seurakunnassa perustanut Pitkä on salibandyn saralla monessa liemessä keitetty. 5-vuotta salibandyliigassa ja 5-vuotta Divarissa valmennustyötä tehneellä Häsällä suurin side Blackbirdsiin syntyi poikien kautta, jotka ovat kaikki kantaneet seuran paitaa. 

– Kun vein aikoinaan poikaani Joonaa säbätreeneihin Klondykelle, niin minulta kysyttiin voisinko tulla kentälle avustamaan ja hetkeä myöhemmin olinkin joukkueen päävalmentaja. Hetken päästä olin jo seuran hallituksessa ja seuraavana vuonna olinkin sitten jo puheenjohtajana, hän kuvailee nopeaa reittiään hallituksen puheenjohtajaksi.

Häsä otti puheenjohtajan pestin vastaan seuran ensimmäiseltä puheenjohtajalta, Jukka Ritolalta kaudelle 2013-2014. Ritola oli yhdessä muiden seura-aktiivien kanssa saanut toiminnan käyntiin, ja Pitkän ajatuksena oli lähteä luomaan Blackbirdsille omaa identiteettiä.

– Homma lähti hyvin käyntiin ja keskeisiä asioita olivat seura hengen luominen ja yhteen hiileen puhaltamisen jalkauttaminen käytännöksi. Kun kolme erilaista seuraa yhdistyi, niin siinä oli omat haasteensa toimintatapojen yhdistämisessä ja Blackbirdsin oman identiteetin löytämisessä, Pitkä kertoo ja kokee, että tässä myös onnistuttiin.

Kenttäpula oli kaataa seuran toiminnan kokonaan

Blackbirdsin historiaan mahtuu myös ajanjakso, jolloin seura kävi todella lähellä kaatumista. Alkusysäys alamäelle oli Kurkelan salibandyhallin myynti muuhun käyttöön. Tämä ajoi seuran hyvin ahtaalle, koska joukkueita oli enemmän kuin harjoitusvuoroja.

– Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että seuralla ei ollut enää paikkaa jossa seuran edustusjoukkue voisi pelata ja joukkueet harjoitella. Klondyken kenttä ei yksin riittänyt tarjoamaan riittäviä harjoitusaikoja kaikille joukkueille. Saimme tiedon hallin myynnistä kolme päivää ennen myyntiä, joten emme pystyneet tähän mitenkään varautumaan.

Kerava-Areena.jpeg

Kerava Areena oli keravalaiselle salibandylle tärkeä harjoitustila ja kotipesä.

Hallin menettämisen seurauksena seuran jäsenmäärä koki merkittävän kolauksen, lahjakkaimmat juniorit siirtyivät naapuriseuroihin ja edustusjoukkueet joutuivat pelaamaan kotipelinsä Keravan ulkopuolella. Joukkueiden, etenkin miesten edustusjoukkueen kulut kasvoivat ja samalla 500 maksavaa jäsentä hävisi muualle.

– Silloin oli enemmän kuin lähellä, että seuran toiminta olisi loppunut kokonaan. Silloisessa hallituksessa oli mukana Eero Aho, jonka kanssa istuimme kerran seuran toimistossa ja katsoimme edessämme olevaa toiminnanjohtajan eroilmoitusta sekä muhkeaa laskupinoa, joiden maksamiseen seuran rahat eivät riittäisi, Häsä muistelee synkkää aikaa.

– Kysyin Eerolta, että laitetaanko lappu luukulle vai yritetäänkö saada laskuille maksuaikaa ja pitää seura hengissä. Eero katsoi minua ja sanoi, että ei kai me voida luovuttaa. Hallitus teki päätöksen, että nyt ei haeta uutta toiminnanjohtajaa, vaan jaoin Eeron kanssa toiminnanjohtajan tehtävät. Ilman Ahon panosta en olisi jaksanut pitää seuraa pystyssä.

Kerava-areena2.jpeg

Kerava Areenan sisällä on vietetty monia muita tunteikkaita hetkiä.

Pelkästään miesten työ ei olisi riittänyt, vaan avuksi tarvittiin myös erään yksityishenkilön lainaama merkittävä rahasumma, jolla saatiin akuuteimmat kulut kuitattua. Pikkuhiljaa toiminta alkoi elpyä ja seuraan pystyttiin palkkaamaan myös uusi toiminnanjohtaja Erkki Enström. Enströmin palkkaaminen myös rauhoitti tilannetta.

Seuran toiminta saatiin onnistuneesti takaisin kasvu-uralle

Vaikka seura saatiin pelastettua kuilun partaalta, oli hallipula edelleen akuutti. Pitkä kartoitti kaikki alueen mahdolliset tilat, johon mahtuisi kenttä, mutta sopivaa tilaa ei kuitenkaan löytynyt. Oli myös erittäin lähellä, että Saviolle rakennettaisiin oma halli, mutta se kaatui rahaan loppumetreillä. Lopulta Klondykelta saatiin tilaa toiselle kentälle, jonka lisäksi Keravan kaupunki rakensi Kurkelan koululle kentän salibandyn ehdoilla.

Seuran jäsenmäärä on kasvanut tasaisesti 2015 vuoden jälkeen, ja talous on saatu tervehdytettyä. Edelleen silti omalle hallille olisi tilausta, jotta harrastamisen kustannuksia saataisiin alaspäin. Pitkä toimi Blackbirdsin puheenjohtajana kunnioitettavat seitsemän vuotta, jonka jälkeen oli hyvä hetki antaa tilaa uusille ajatuksille. Miesten edustusjoukkueen entinen kapteeni Mikko Kivi valittiin Pitkän seuraajaksi kaudelle 2020-2021.

– Kun seuran tilanne tuon katastrofin jälkeen taloudellisesti tasaantui ja olosuhteet saatiin joltain osin kuntoon, niin katsoin, että nyt voin hyvällä mielellä hypätä pois puheenjohtajan paikalta. Oli helppo jättää seura seura hyviin ja osaaviin käsiin.

– Nyt kun katsoo tuota kaikkea taaksepäin ja jos olisi tiennyt millainen urakka on edessä, niin olisin kyllä pari kertaa miettinyt otanko puheenjohtajan haasteen vastaan. Tärkeintä kuitenkin on, että Blackbirds on hengissä ja voi nyt hyvin, hän summaa ja haluaa vielä kiittää hallituksessa mukana olleita ihmisiä.

Teksti: Ossi Aho

Jos aiemmat 10-vuotis juhlahaastattelut ovat lukematta, löydät ne tästä.

Blackbirds perustettiin vahvistamaan alueen junioripolkua
Halu seuran kehittämiseen oli kova alusta asti

30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »