Blackbirds myönsi 11 ansiomerkkiä

31.03.2021

Blackbirdsin hallitus päätti seuran kymmenvuotispäivänä 30.3.2021 myöntää seuraavat ansiomerkit merkittävää työtä seuran eteen tehneille henkilöille.

Seuran historian ensimmäinen Blackbirdsin kultainen ansiolevyke:

o Jore Tallus

Jore on osoittanut aivan poikkeuksellista sitoutumista seuran kehittämisessä. Hän oli merkittävässä roolissa jo seuran perustamisessa ja toiminnan käynnistämisessä. Poikkeuksellisesta sitoutumisesta kertoo Joren merkittävä panos seuran puolesta, jonka ansiosta seura selvisi vuosina 2014-15 Kurkelan salibandyhallin menettämisestä johtuneen taloudellisen ahdingon yli. Yhteensä Jore on tehnyt hyvää työtä seuran eteen jo noin 8 vuoden ajan.

Seuran historian ensimmäinen Blackbirdsin hopeinen ansiomerkki:

o Juha Pitkä

Seuran pitkäaikaisin puheenjohtaja on toiminut jo 10 vuoden ajan tunteja laskematta seurassa eri rooleissa, esimerkiksi valmentajana ja hallituksessa.

Blackbirdsin pronssinen ansiomerkki:

o Anne Järvinen, 10 palvelusvuotta rahastonhoitajana seurassa, miesten edustusjoukkueessa ja kymmenessä juniorijoukkueessa sekä seuran hallituksessa ja monissa eri talkootehtävissä

o Kim Savolainen, 10 palvelusvuotta seuran hallituksessa, eri joukkueiden joukkueenjohtajana, valmentajana ja huoltajana

o Sonja Pyysing, 10 palvelusvuotta eri rooleissa valmentajana, joukkueenjohtajana, seuran hallituksessa, sekä miesten edustusjoukkueen toimitsijana

o Esa Salminen, 9 palvelusvuotta eri rooleissa fysiikkavalmentajana ja huoltajana sekä miesten edustusjoukkueen joukkueenjohtajana

o Mikko Kivi, 9 palvelusvuotta eri rooleissa joukkueenjohtajana, valmentajana, hallituksen jäsenenä ja seuran puheenjohtajana

o Jore Tallus, 8 palvelusvuotta eri rooleissa valmentajana, joukkueenjohtajana, kotipelivastaavana ja hallituksen jäsenenä

o Jani Riipi, 8 palvelusvuotta eri rooleissa valmentajana, seuran toiminnanjohtajana ja seuran varapuheenjohtajana

o Eero Aho, 8 palvelusvuotta eri rooleissa joukkueenjohtajana, valmentajana ja seuran varapuheenjohtajana

o Toni Tolonen, 6 palvelusvuotta 07-poikien joukkueen vastuuvalmentajana

o Tiina Eskelinen, 5 palvelusvuotta naisten joukkueiden joukkueenjohtajana ja seuran hallituksen jäsenenä

Ansiomerkit jaetaan seuran 10-vuotistapahtumassa kesän aikana koronatilanteen taas salliessa. Alustavasti tuon päivän on tarkoitus olla sunnuntaina 13.6. eli Keravan päivänä. Lue lisää Blackbirdsin palkitsemisjärjestelmästä ja kriteereistä täältä.

Blackbirds kiittää lämpimästi nyt palkittuja ja muita seuran eteen ansiokasta työtä tehneitä ja tekeviä huipputyyppejä. Kiitos, että meitä on paljon rakentamassa ja kehittämässä seuraamme!

Olethan lukenut nettisivuiltamme 10-vuotistaipaleeseemme liittyviä tarinoita? https://www.blackbirds.fi/uutiset.html
30.01.2024OP Uusimaa ja Blackbirds aloittivat yhteistyön
10.04.2024Tyttösäbäkerhossa maksuttomat kokeilut kevään ajan!
08.04.2024P16 & P17 edustusjoukkueiden avoimet harjoitukset
28.03.2024Blackbirds perustaa uuden joukkueen T18-ikäluokkaan
25.03.2024Blackbirdsin suositut kesäleirien ilmoittatuminen on avattu!
22.03.2024Blackbirdsin tyttö- ja naisjoukkueiden näkymät ensi kaudelle 2024-25
05.03.2024Miehet kohti pudotuspelejä!
04.03.2024Blackbirds jäätelökioski tulee taas - kesätyöhaku on nyt auki!
03.03.2024Blackbirds ja Jokelan Kisa yhteistyöhön P16- ja P17 ikäluokissa
08.01.2024Blackbirdsille hienoa menestystä Helsinki Floorball Cupissa!

Siirry arkistoon »