HISTORIA
Salibandyseura Blackbirds on perustettu 30.03.2011. Seuran perustivat kolme paikallisseuraa, kun Keravalaiset SC Kaneetti, Keravan Bandy ja Jokelan Derius fuusioituivat Blackbirds Unitediksi. Seuran nimi on peräisin Keski-Uudenmaan maakuntalinnusta, joka on mustarastas. Blackbirdsin perustajajäseniä ovat Jore Tallus (SC Kaneetti), Rauno Luiro (Derius) ja Antti Määttä (KeBa).
Ensimmäisinä vuosinaan seura oli yksi Suomen suurimpia salibandyn erikoisseuroja. Seurassa oli juniorijoukkueiden lisäksi runsaasti aikuisjoukkueita alasarjoissa. Miesten edustusjoukkue pelasi valtakunnan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Divarissa. Vuonna 2013 Blackbirdsin 98-syntyneiden voitti historiallisesti SM-kultaa C2-ikäluokassa ja seuraavalla kaudella joukkue voitti hopeaa C1-ikäluokassa.
Vuonna 2014 Kurkelan salibandyhallin omistaja myi hallin, joka aiheutti merkittäviä vaikeuksia seuran toimintaan seuraaville vuosille. Alueella ei ollut riittävästi salibandyharjoitteluun tarkoitettuja olosuhteita. Miesten edustusjoukkue putosi 2. divisioonaan ja harrastajamäärät putosivat jopa 500:lla.
Vuonna 2017 auennut Kurkelan Koulun uusi, salibandyynkin suunniteltu liikuntasali sai Blackbirdsin taas kasvu-uralle. Jäsenmäärät eivät nousseet entiselle tasolle, mutta junioritoiminta lähti aiempaa isompaan kasvuun.
Koronavuodet 2020-2022 olivat haastavia koko lajille, mutta Blackbirds selviytyi siitä ajasta kohtalaisesti. Jäsenmäärä putosi hieman, mutta taloudellisti seura saatiin pysymään hyvin jaloillaan.
Pikkuhiljaa koronavuosien jälkeen Blackbirds on ottanut myös urheilullista menestystä junioreissa, kun 2007 poikien ikäluokka nappasi SM-pronssimitalit 2023 ja 2024. Lisäksi seuran muut juniorijoukkueet ovat pelanneet runsaasti valtakunnallisia sarjoja. Miesten ja Naisten edustusjoukkueet ovat pelanneet Suomisarjaa, joka on maan kolmanneksi korkein sarjataso. Vuonna 2025 seuran jäsenmäärä on noin 650.
Blackbirds Podcast on tehnyt jakson miesten edustusjoukkueen 20-vuotistesta historiasta. Jakson pääset kuuntelemaan Spotifysta TÄSTÄ!
Blackbirdsin puheenjohtajat:
2011-2013 Jukka Ritola
2013-2020 Juha Pitkä
2020- Mikko Kivi
Blackbirds SM-mitalit:
2012-2013 Pojat C2 SM-kulta
2013-2024 Pojat C1 SM-hopea
2022-2023 P16 SM-pronssi
2023-2024 P17 SM-pronssi
Keravalaisen salibandyn SM-mitalit:
1995-1996 KKV A-tytöt SM-hopea
1996-1997 KKV A-tytöt SM-hopea
1997-1998 KKV C1-pojat SM-hopea
1997-1998 KKV B-tytöt SM-pronssi