BBU T10 turnaus pelattiin Sipoossa 28.2.2026
Taas oli meidän ryhmällä juhlapäivä kun koitti pelipäivä. Tällä kertaa ryhmällämme oli vuorossa historiamme ensimmäinen sisäinen kohtaaminen ja kaksi muuta joukkuetta, EräViikingit ja Tiikerit olivat mittaamassa tasomme tälle varsin keväiselle päivälle.
Musta peliryhmä oli ensimmäisenä tulessa ErViä vastassa, ottelu oli osaltamme hiukan kaksi jakoinen. Ensimmäisessä erässä emme saaneet oikein peli juonesta kiinni, vaan olimme hiukan unisia. Erätauolla olimme kaksi maalia perässä, mutta siinä hiukan tuumailtiin yhdessä mitä pitää terästää pelissä. Klassinen diesel-kone efekti oli havaittavissa, sillä toiseen erään saimme mahtavasti koneet käyntiin ja nousimme tasoihin nopeasti. Sen jälkeen tytöiltä tulikin hienoja suorituksia joiden myötä nousimme voittoon. Ottelu oli tasainen ja paikoin väännettiinkin tiukasti ErVin tyttöjä vastaan. Lopputulos olisi voinut olla toinenkin, sillä aavistuksen meillä on tekemistä puolustuksen kanssa peleissä. Aikapaljon annoimme vastustajalle paikkoja ylipelaamisemme myötä. Tästäkin saimme valmennukselle lisää oppia tulevaan.
Toinen ottelumme oli sitten se mitä tytöt olivat jännittäneet, osin myös hämmentyneenä. Sillä kohtasimme peliryhmien välisessä sarjapelissä.
Musta vastaan keltainen ja keväinen Sipoo areena. Tässä pelissä oli monta hyvää asiaa, mutta toisaalta myös kehitettävää. Sillä keltaisen ryhmän puolustuspeli oli hukassa, johtuikohan se siitä että tytöt jännittivät kaverikohtaamista. Musta peliryhmä oli tässä pelissä hiukan paremmalla jalalla ja pelipäällä kun kokonaiskuvaa katsotaan. Ensimmäinen erä meni mustalle ja toisessa erässä myös keltainen ryhmä sai pelistä kiinni. Joka näkyikin kirivaihteen löytymisenä.
Lopputuloksena oli kuitenkin mustan peliryhmän voitto, mutta pelin jälkeen oli ilo huomata että ei se ollutkaan niin vakavaa, Tytöt hymyilivät toisilleen ja olivat taas joukkue. Siitä voidaan olla iloisia, mutta olihan se allekirjoittaneelle vaikea olla hiljaa tai ohjeistamatta toista peliryhmää. Sillä nämä nuoret tytöt ovat tulleet tutuiksi.
Keltainen ryhmä pelasi sitten viimeisen ottelun päivälle, vastaan asettui Tikkurilan Tiikerit ja alusta asti pelin suunta oli selvä. Tiikerit rokottivat meidän puolustusvirheistä ja rankasti. Puolustuspelimme oli suoraan sanottuna hukassa. Välillä olimme kolmella kiinni yhdessä ja yksi syöttö läpi ja maali. Toisaalla oltiin vain väärin sijoittuneina palloa vastassa. Muuten tämä peli oli tasaista vääntöä, mutta pienet virheemme maksoivat meille liikaa. Maalivahtimme piti meitä ajoittain pystyssä ja pelastuksillaan piti lukemat siedettävinä.
Kaiken kaikkiaan puolustuspelimme kyykkäsi tässä turnauksessa ja siihen pitää jatkossa kiinnittää isommalla kädellä huomiota tulevaisuudessa. Joten taas pitää valmennuksen siirtyä piirustuspöydälle.
Huomenna sitten on tulessa T8 ryhmämme, joka pelaa myllypurossa omat pelinsä, niistä sitten kirjoitusta kun taistelu on tauonnut. Nyt ruvetaan kääntämään ajatuksia tulevaan ja huomiseen.
Lopputulokset:
ErVi - BBU Musta 5- 8
BBU Musta - BBU Keltainen 11-7
Tiikerit - BBU Keltainen 11-4
-Janne-
